Kestävän kasvun malli

En ole halunnut osallistua keskusteluun Castellsin ja Himasen kirjasta ”Kestävän kasvun malli” ennen sen lukemista. Nyt olen sen tehnyt. Kirjahan on ilmaiseksi saatavilla oheisesta linkistä.

Kirjaa voidaan lukea kahdella tavalla. Jos haluaa lähtökohtaisesti manata sen maan rakoon, on argumentteja helppo löytää.

Ensinnäkin kirja on epätasainen aina esitystyyliä myöten. Jotkin luvut ovat huolitellumpia kuin toiset kirjallisen asun ja viittausmekanismin osalta. Tiivistäminen, argumentoinnin kirkastaminen, turhien toistojen ja koukeroiden sekä tarpeettomien viittausten omiin aiempiin töihin (joita varsinkin Himanen viljelee) poistaminen auttaisivat. Suomenkielistä versiota saattaa myös vaivata hieman hätäinen käännös. Kaikkiaan tulee tunne, että käsissä on työn alla oleva käsikirjoitus, ei valmis teos. Kirja kaipaisikin asiansa osaavan kustannustoimittajan huolellista paneutumista. Toivon, että lopullinen kustantaja pitää tästä huolen.

Toiseksi on kysytty, edustaako kirja ”tutkimuksen” tuloksia vai onko se jotakin muuta, kuten ”pamfletti” jossa kirjoittajat esittelevät omia kärkeviä mielipiteitään tai kannanottojaan niin kuin professori Heikki Hiilamo suoralta kädeltä kommentoi teoksen julkistamistilaisuudessa. Näitä arvioita lienee aikakin osin kirvoittanut se tapa, jolla hankkeen rahoitus järjesteltiin.

Jos haluaa etsiä kirjan ansioita, on tehtävä hieman vaikeampi; ainakin kirja pitää lukea ja miettiä lukemaansa. En ole varma, ovatko kaikki kritiikkiä esittäneet henkilöt tätä tehneet.

Minun silmissäni kirja on synteesi, joka suurelta osin nojaa eri tekijöiden tekemiin aiempiin tutkimuksiin ja sijoittaa niiden tuloksia valitsemaansa viitekehykseen. Sen kirja esittää heti johdannon ensi sivulla (s. 15) kaaviona, jossa ”informationaalinen kehitys” ja ”kestävä kehitys” liitetään toisiaan vahvistavaksi sykliksi ”kulttuurin” ja ”kestävän kehityksen” avulla. Myöhemmin tätä vielä syvennetään rakentamalla argumentointi sille, että ”arvokas elämä” tulisi olla tämän kaiken päämääränä. Kirjan heikkouksiin kuuluu että tämä tapahtuu vasta luvussa 9; lukijaa saattaisi auttaa, jos maalin koordinaatit olisivat esillä heti. Kyseessähän on varsin kunnianhimoinen tavoite, jossa halutaan astua askel alan ikonien ajattelusta eteenpäin operationaalisesti mitattavalla tavalla. Juuri tässä luvussa luonnosmaisuus häiritsee lukemista.

Juuri tässä on kirjan tärkein anti: ”arvokas elämä” tulisi asettaa kehityksen ja myös konkreettisen politiikan tavoitteeksi, ja se taas edellyttää sellaisten olosuhteiden synnyttämistä jossa ”informationaalinen kehitys” ja ”inhimillinen kehitys” saadaan pelaamaan yhteen. Tätä voi toki halutessaan pitää naiivina unelmointina, mutta ajatus on kuitenkin johdeltavissa teokseen sisällytetyistä case-luvuista. Kun muistelee occupy-liikettä tai Chilen opiskelijaliikettä, tai katsoo Kiinan uusien johtajien edessä olevia haasteita, jää todellakin kaipaamaan ohjaavaa ajatusta joka vaikkapa BKT:tä paremmin voisi toimia yhteiskunnan kehittämisen perustana.

Vasta-argumenttina voisi tosin ajatella, että siitä että case toisensa jälkeen osoittaa sellaisten yhteiskuntien joissa tuo linkki toimii puutteellisesti joutuvan vaikeuksiin ei vielä voi päätellä että juuri tuo puute on syypää ongelmiin ja sen poistaminen niiden ratkaisu. Eihän edes ”Suomen malli”, jossa voi katsoa tämän yhteyden jotenkin toimivan, ole vailla haasteita. Federico Calderonin kirjoittama 8. luku saattaisi tarjota aineistoa tähän kritiikkiin vastaamiseen, mutta sen löytämiseksi minun pitäisi lukea luku uudestaan ja paljon suuremmalla ajatuksella. Parempi olisikin, että kirjoittajat olisivat tehneet tämän työn lukijan asemesta itse.

Joka tapauksessa teos ei mielestäni ole pamfletti, vaan pyrkii argumentoimaan ajatuksensa tutkimukselle normaalisti asetettavien normien mukaisesti. Saumakohdat kuitenkin näkyvät tavalla, jota vielä soisi kirjoittajien pyrkivän parantamaan. Sen jälkeenkin voi olla, että argumentaatioon jää vielä sellaisia aukkoja, joita vain lisätyö pystyy paikkaamaan. Tätä olisikin hyvä tehdä, koska eihän hanke ollut varsin suuri.

Voiko tämän hiomattumuuden ja kenties puutteellisuudenkin antaa anteeksi, koska kirjoittajilla kuitenkin on tärkeää sanottavaa maailmalle (ja Suomelle)? Maailma on epäilemättä mutkallisessa tilanteessa globalisaation ja sen vastavoimien, talouskriisin ja sen takana olevan tuottavuuskriisin ja edessä pelottavasti häämöttävän ympäristön lämpenemisen aiheuttaman ympäristökriisin takia. Kirja on yritys vastata näihin haasteisiin. En itse osaa pitää tätä pyrkimystä varsin huonona. Jokaisen lukijan on kuitenkin itse ratkaistava kantansa tähän kysymykseen.